Porotalouden ammattitutkinto, Poronhoitaja

Porotalouden ammattitutkinto, Poronhoitaja

Porotalous elää jatkuvan muutoksen aikaa. Muun maankäytön lisääntyminen, EU, lihamarkkinat ja ympäristönsuojelu asettavat haasteita porotaloudelle. Poronhoito-osaamisen lisäksi poromieheltä edellytetään yhteistyökykyä, viestintä- ja tietotekniikan taitoja sekä lainsäädännön tuntemista. Kehityksessä mukana pysyminen edellyttää ammattitaidon ajan tasalla pitämistä, alalla tapahtuvien muutoksien seuraamista ja niiden ennakointia.

Porotalouden ammattitutkinto on tarkoitettu porotalousyrittäjille, jotka ovat toimineet elinkeinossa useita vuosia niin, että alasta ja työstä on kertynyt syvällistä kokemusta, ja jotka ovat kiinnostuneet ammattitaidon ajan tasalla pitämisestä, alalla tapahtuvien muutoksien seuraamisesta ja niiden ennakoinnista. Porotalouden ammattitutkinto antaa lisäarvoa ja mahdollisuuksia tietojen sekä taitojen lisäämiseen. Tutkinnon tai sen osien suorittaminen on näkyvä osoitus osaamisesta. Tutkinnon suorittaminen antaa myös jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun tai yliopistoon.  

Porotalouden ammattitutkinnon voi hankkia joustavasti työn ohessa. Käytännön porotalouden hallinta on keskeinen osa ammattia. Porotalouden ammattitutkintokoulutuksessa porotalouden taitoja laajennetaan käytännön läheisellä ja joustavalla koulutuksella.

Koulutuksessa on mahdollisuus saada alan uutta tietoutta sekä kehittää yhteistyötä ja verkostoitumista toisten porotaloudessa työskentelevien kanssa. Eri puolilta poronhoitoaluetta olevat poromiehet tutustuvat toisiinsa ja oppivat toistensa poronhoitokulttuuria. Tämä jos mikä kasvattaa poromiehen ammattiylpeyttä.

Siksi, että koulutukseen osallistuminen tukee taitojen laajentamista

  • antaa tietoja ja taitoja hallita viranomaisten laatimia normeja ja määräyksiä
  • antaa lisäarvoa esim. täyttäen nuoren yrittäjän aloitustuen vaatimukset -tukee poromiehiä uusien haasteiden edessä
  • parantaa yrittäjyyden taitoja -parantaa pärjäämistä kilpailun lisääntyessä -parantaa porotalouden kannattavuutta
  • lisää porotalouden harjoittajien keskinäistä tuntemista
  • lisää taitoja osata toimia erilaisissa verkostoissa
  • lisää poromiehen ammatin arvostusta
  • tiedot ja taidot kasvattavat poromiehen ammattiylpeyttä

POROTALOUDEN AMMATTITUTKINNON 150 osp

Ammattitutkinto sisältää kaksi pakollista ja neljä valinnaista tutkinnon osaa.

Pakolliset tutkinnon osat 90 osp

Poronhoidon suunnitteleminen ja toteuttaminen 60 osp
Porotalousyrittäjänä toimiminen 30 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 60 osp

  • Poron laitosteurastus 30 osp
  • Poron paloittelu ja lihanleikkuu 30 osp
  • Tuotteistaminen porotaloudessa 30 osp
  • Paliskunnan hallintotehtävissä toimiminen 30 osp
  • Perinteisten poromateriaalien tuottaminen 30 osp
  • Tutkinnon osa tai osia toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai erikoisammattitutkinnosta 1-30 osp
  • Korkeakouluopinnot 1-30 osp

Tutkinnon suorittamiseksi vaaditaan pakollisten ja kahden valinnaisen tutkinnon osan hyväksytty suoritus. Opintoihin on jatkuva haku ja haun yhteydessä tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma.

Toivoniemen opetusteurastamossa on hyvät puitteet teurastuksen ja lihan käsittelyn oppimiseen. Saamelaisalueen koulutuskeskuksella on hyvät puitteet ja osaava henkilökunta. Tervetuloa!

Linkki tutkinnon perusteisiin: Porotalouden ammattitutkinto

Tutkintonimike

Poronhoitaja (AT)

Laajuus

150 osp

Jatkuva haku

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen jatkuvassa haussa voi hakea ympäri vuoden. Kysy aloittamismahdollisuuksista opintotoimistosta.

Sijainti

Toivoniemi, Kaamanen

Opetusmuoto

Monimuoto

Ajankohtaiset alaan liittyvät koulutukset löytyvät koulutuskalenterista

Lisätietoja

Tutustu myös näihin

  • Saamen kieli ja kulttuuri

    Saamen kielen ja kulttuurin koulutus on avainasemassa saamelaiskulttuurin säilyttämisessä ja edistämisessä. Saamelaisalueilla ja niiden ulkopuolella tehtävä työ on tärkeää koko saamelaisyhteisön identiteetin ja kielen elinvoimaisuuden kannalta. Tarjoamme saamen kielen ja kulttuurin koulutusta pohjoissaamesta, koltansaamesta ja inarinsaamesta.

  • Saamenkäsityö

    Saamenkäsityö eli duodji on keskeinen osa saamelaiskulttuuria. Duodjikoulutuksemme vastaa nykypäivän tarpeisiin käyttäen ja soveltaen perinneosaamista. Opintojen aikana opiskelijoiden luovuus, kädentaidot ja ongelmanratkaisukyky vahvistuvat.

  • Porotalous

    Porotalous on monipuolinen ja tärkeä elinkeino, joka yhdistää taloudellisen, kulttuurisen ja ympäristöllisen ulottuvuuden. Se vaatii sopeutumista luonnon olosuhteisiin ja yhteiskunnan muutoksiin, mutta säilyttää samalla syvän yhteyden pohjoisen alkuperäiskulttuureihin ja perinteisiin.

  • Luonto- ja ympäristö

    Luonto-ohjaaja on monialaosaaja. Laaja luonnon- ja kulttuurin tuntemus yhdistettynä sujuviin maastossa toimimisen taitoihin on vahva perusta luonto-ohjaajan ammattiin. Lisäksi luonto-ohjaajan työ on vastuullista asiakaspalvelutyötä, jossa luonto-ohjaaja tarjoaa asiakkaille luonnonläheisiä elämyksiä sekä jakaa elävästi tietoa luonnosta, luonnonilmiöistä sekä paikallisesta kulttuurista.

  • Sosiaali ja terveys

    Hakeudu meille suorittamaan Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Haluatko tehdä ihmisläheistä työtä? Tahdotko, että työsi on merkityksellistä ja monipuolista? Välitätkö aidosti muista ihmisistä, olet rehellinen, tunnollinen ja luotettava. Lähihoitajana voit työskennellä eri-ikäisten parissa, niin hoidon, kuntoutuksen kuin kasvatuksen alalla.

  • Matkailu

    Lapin matkailun moniosaajaksi suuntautuva matkailualan perustutkinto, erityisesti matkailun asiakaspalvelijan koulutus, valmistaa opiskelijoita monipuolisiin matkailualan tehtäviin Lapin alueella. Tämä koulutus antaa valmiudet toimia matkailupalvelujen parissa, tarjoten asiakkaille unohtumattomia elämyksiä Lapin ainutlaatuisessa ympäristössä.

  • Media

    Media-alan koulutus antaa kokonaisvaltaisen kuvan alasta. Opit valokuvaamista, kuvankäsittelyä, videoiden tekemistä ja paljon muuta. Opinnot ovat käytännönläheisiä eikä aikaisempaa kokemusta tarvita.

  • Ravintola ja catering

    Kokkiopinnoissa opiskelijat käyttävät ruoanvalmistukseen paljon lähialueen puhtaita ja korkealaatuisia raaka-aineita, kuten poroa, kalaa, marjoja ja sieniä. Paikallisten raaka-aineiden hankinnassa opiskelijat ovat myös itse aktiivisesti mukana.

  • Liiketoiminta

    Olisitko kiinnostunut monipuolisista asiakaspalvelun ja myynnin työtehtävistä? Haluaisitko olla markkinoinnin ja visuaalisen suunnittelun osaaja? Onko sinulla alan työkokemusta, mutta tutkinto puuttuu? Koetko tarvetta päivittää tai laajentaa osaamistasi? Jos vastasit johonkin kohtaan kyllä, liiketoiminnan perustutkinnon opiskelu Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa voisi olla oikea vaihtoehto juuri sinulle!

  • Lyhytkoulutukset

    Saamelaisalueen koulutuskeskus järjestää saamen kielten ja kulttuurin opetuksena lyhyitä koulutuksia etänä ja eri puolilla saamelaisaluetta lähiopetuksena. Kylissä lähiopetuksena toetutuvat koulutukset ovat pääasiassa saamenkäsityökoulutuksia sekä saamen kielten keskustelukoulutuksia. Etänä toteutuvat koulutukset ovat puolestaan kielikoulutuksia ja ne vaihtelevat kestoiltaan.